Sara Seppänen – lappilaista tekoa.
Olen Sara Johanna Seppänen, kansanedustaja Lapin vaalipiiristä. Perheeseeni kuuluvat kaksi lasta ja mieheni. Olen lappilaista tekoa eli syntynyt ja kasvanut Lapissa. Lapissa on juuret ja sydän. Lappilaista tekoa tarkoittaa minulle rohkeutta, rehellisyyttä, sitkeyttä ja lämmintä sydäntä.
Ajankohtaista
-
Puheeni vuoden 2024 talousarviosta
13.12.2023 Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2024 Puheeni: Arvoisa rouva puhemies! Viime viikolla vietimme Suomen tärkeintä juhlapäivää eli itsenäisyyspäivää. Tämän salin tärkein tehtävä on huolehtia suomalaisten turvallisuudesta, ja taloudellinen itsenäisyys on erittäin iso osa tätä meidän turvallisuutta. Suomen velan kasvu uhkaa jo itsenäisyyttämme, sen vuoksi tämä hallitus muuttaa velkaantumisen suuntaan. Ja tämä oli myös…
-
Suomi elää puusta ja päästä!
Tämä sanonta pitää sisällään monia merkityksiä. Suomalainen metsän kansa laulaa: ”Kuulkaa korpeimme kuiskintaa!” ja lausuu ”Metsän poika tahdon olla, sankar jylhän kuusiston”. Iso osa kulttuuristamme, kuten kirjallisuudesta, kietoutuu metsiin, vihreään kotiin, joka on antanut suojan ja elannon. Puu on tarkoittanut meille myös metsäteollisuuden avulla pystyssä pidettyä kansantaloutta. Olemme hoitaneet metsiämme hyvin, vaikka virheitäkin on aikanaan…
-
Vaelluskalat ovat tärkeä osa Lapin luontoa
Hallitusohjelmassa halutaan parantaa vaelluskalojen elinolosuhteita. Myös Nousu-ohjelmaa jatketaan ja kehitetään. Tavoitteenamme on ennallistaa virtavesiä. Vähämerkityksellisiä vesivoimaloita puretaan ja vesistöjä palautetaan luonnontilaan. Tahtotila on sujuvoittaa kalatiehankkeiden etenemistä sekä mahdollistaa kokeiluja ja pilotointeja. Lapin vapaiden lohijokien osalta meillä on huolia. Tenojoella kalastuskielto vaikuttaa paikallisten elinkeinoihin. Tenojoen lohi on rauhoitettu jo kolmatta kesää peräkkäin. Lohimatkailu ja lohestus on…
Tulevia tapahtumia
Sara Facebookissa
Sara Instagramissa
Kiitos Simo ja Kemi! ☀️🇫🇮
Kiitos Simon ja Kemin Perussuomalaiset! Iso kiitos omat tiimiläiset!
Aurinkoinen ja mukava päivä markkinoilla Simossa ja Kemissä! ☀️
#lappi #simo #kemi #kansanedustaja #saraseppänen

Minussa palaa vahva halu tehdä työtä rakkaan isänmaamme, Lapin ja suomalaisten hyväksi. 🇫🇮❤️
Rakastan tätä maata. Viime vaalien tunnuslauseeni Kotimaan puolesta, on edelleen käytössä.
🇫🇮 Olen ehdolla vuoden 2027 eduskuntavaaleissa.
Haluan jatkaa työtäni Suomen, Lapin ja meidän ihmistemme puolesta myös tulevaisuudessa.
Kulunut kausi on vahvistanut entisestään sitä, miksi politiikkaan lähdin: haluan olla rakentamassa Suomea, jossa työnteko kannattaa, turvallisuudesta pidetään kiinni, perheillä on mahdollisuus rakentaa hyvää elämää ja koko Suomi pidetään mukana. Suomalainen peruskoulu nostetaan kukoistukseen.
Yrittäjäperheessä kasvaminen, opettajana pitkään työskennelleenä, monessa tehtävässä Lapin luottamushenkilönä toimineena ja nyt kansanedustaja työtä tehneenä, katson että osaamistani, tarmoani ja sydämenpaloa tarvitaan eduskunnassa Lapin ja Suomen hyväksi.
Lapin äänen on kuuluttava Helsingissä. Ja sen eteen olen valmis tekemään töitä jatkossakin.
Nöyrin mielin ja kiitollisena olen tehnyt työtäni kansanedustajana. En ole pelännyt sanoa asioita ääneen ja vaikuttaa. Olen kiertänyt ahkerasti Lappia myös vaalien välissä, sillä tämä Lapin maa on minulle rakas koti, täällä on juuret, ihmiset ja voimani.
Pyydän luottamustanne jatkaa työtä Suomen puolesta. ❤️
🇫🇮ROHKEUTTA PUOLUSTAA SUOMALAISIA
🇫🇮LUOTETTAVUUTTA
🇫🇮KOKEMUSTA
🇫🇮SIVISTYSTÄ
🇫🇮❤️SYDÄNTÄ
Lapin puolesta. Suomen puolesta. 🇫🇮
#SaraSeppänen #eduskuntavaalit2027 #Kotimaanpuolesta

Kuka puolustaa suomalaista lasta? Kuka puolustaa tavallisen lapsen oikeutta olla lapsi ja oppia hyvin asiat koulussa?
Suomenkielinen lapsi ei ole vieraskielisten kotouttaja tai resurssi, joka auttaa heikompia. Hänellä on oikeus omaan hyvään koulupolkuun ja lapsuuteen. 🇫🇮
#maahanmuutto #koulut @perussuomalaiset.rp

Se pitää pystyä sanomaan ääneen;
Kodeilla on ensisijainen kasvatusvastuu lapsistaan.
Koulujen tehtävä on opettaa ja toimia kasvatuskumppanina. Kasvatusvastuuta ei voi sysätä yhteiskunnalle.
Mitä jos ottaisimme kasvatuksen ensisijaiseksi tavoitteeksi hyvät käytöstavat ja toisten ihmisten huomioon ottamisen?
Oppilaiden levottomuus ja huonot käytöstavat vievät opettajan huomion ja aivan liikaa aikaa opettamiselta! #koulut #pisa

Nähdäänkö lauantaina Meri-Lapissa?
Olen tavattavissa;
Lauantaina 12.9.
10.00-11.30 Simo Nahkiaismarkkinat
12.00-13.30 Kemi Syysmarkkinat
#lappi #saraseppänen #kansanedustaja @perussuomalaiset.rp

Kansanedustajan 9.9.2026 ohjelmaa!
• Paneelikeskustelu: LUMA-taidoista ja PISA-tuloksista, kemianteollisuus
• Lapin liiton hallitus 6/2026
• Eduskunnan kirjapäivä 📚
👉 Täysistunto ja äänestyksiä
• Lenkki edustaja Koposen kanssa 🏃♀️
• Työvaliokunnan kokous
• Kaupunginvaltuuston selostustilaisuus
Tiivis päivä täynnä eduskuntatyötä, kotikaupungin ja maakunnan asioita!
Päivä on hyvä päättää kehonhuoltoon! 🙏
#lappi #kansanedustaja #saraseppänen

”Meillä oli hyvä peruskoulu, josta saatiin loistavia Pisa-tuloksia. Menimme mukaan vähän ehkä liian nopeatahtiseen uudistushömppään, Seppänen kommentoi Kemianteollisuuden järjestämän paneelikeskustelun yhteydessä.”
Seppäsen mukaan kokonaisuuteen liittyvät opettajajohtoisuuden poistaminen, ilmiölähtöinen oppiminen, digimateriaalit, inkluusio ja tasoryhmien poistaminen.
Seppäsen mielestä vanhemmuus ja aikuisuuden roolin auktoriteettiasema ovat rapautuneet.
– Tarvitsemme vanhempien kasvatusvastuun kunnianpalautuksen.”
Linkki juttuun kommenteissa. #suomi #koulut #pisa

Pisa-tulokset julki!
Miten tämä tulosten lasku käännetään!?
☝️ Opetushallitus remonttiin!
☝️ Inkluusion unelmähöttö alas!
☝️ Tasoryhmät takaisin!
☝️ Maahanmuuttajille vain suomen kielen opetusta!
☝️Kirjat takaisin!
☝️ Opettajien auktoriteetti takaisin!
☝️ Vanhemmille vastuu käytöstavoista omien lasten suhteen! #pisa #koulut #suomi

… Näytä lisääNäytä vähemmän
Minussa palaa vahva halu tehdä työtä rakkaan isänmaamme, Lapin ja suomalaisten hyväksi. 🇫🇮❤️
Rakastan tätä maata. Viime vaalien tunnuslauseeni Kotimaan puolesta, on edelleen käytössä.
🇫🇮 Olen ehdolla vuoden 2027 eduskuntavaaleissa.
Haluan jatkaa työtäni Suomen, Lapin ja meidän ihmistemme puolesta myös tulevaisuudessa.
Kulunut kausi on vahvistanut entisestään sitä, miksi politiikkaan lähdin: haluan olla rakentamassa Suomea, jossa työnteko kannattaa, turvallisuudesta pidetään kiinni, perheillä on mahdollisuus rakentaa hyvää elämää ja koko Suomi pidetään mukana. Suomalainen peruskoulu nostetaan kukoistukseen.
Yrittäjäperheessä kasvaminen, opettajana pitkään työskennelleenä, monessa tehtävässä Lapin luottamushenkilönä toimineena ja nyt kansanedustaja työtä tehneenä, katson että osaamistani, tarmoani ja sydämenpaloa tarvitaan eduskunnassa Lapin ja Suomen hyväksi.
Lapin äänen on kuuluttava Helsingissä. Ja sen eteen olen valmis tekemään töitä jatkossakin.
Nöyrin mielin ja kiitollisena olen tehnyt työtäni kansanedustajana. En ole pelännyt sanoa asioita ääneen ja vaikuttaa. Olen kiertänyt ahkerasti Lappia myös vaalien välissä, sillä tämä Lapin maa on minulle rakas koti, täällä on juuret, ihmiset ja voimani.
Pyydän luottamustanne jatkaa työtä Suomen puolesta. ❤️
🇫🇮ROHKEUTTA PUOLUSTAA SUOMALAISIA
🇫🇮LUOTETTAVUUTTA
🇫🇮KOKEMUSTA
🇫🇮SIVISTYSTÄ
🇫🇮❤️SYDÄNTÄ
Lapin puolesta. Suomen puolesta. 🇫🇮
#saraseppänen #eduskuntavaalit2027 #kotimaanpuolesta … Näytä lisääNäytä vähemmän
Kuka puolustaa suomalaista lasta? Kuka puolustaa tavallisen lapsen oikeutta olla lapsi ja oppia hyvin asiat koulussa?
Suomenkielinen lapsi ei ole vieraskielisten kotouttaja tai resurssi, joka auttaa heikompia. Hänellä on oikeus omaan hyvään koulupolkuun ja lapsuuteen. 🇫🇮
#maahanmuutto #koulut Perussuomalaiset … Näytä lisääNäytä vähemmän
Se pitää pystyä sanomaan ääneen;
Kodeilla on ensisijainen kasvatusvastuu lapsistaan.
Koulujen tehtävä on opettaa ja toimia kasvatuskumppanina. Kasvatusvastuuta ei voi sysätä yhteiskunnalle.
Mitä jos ottaisimme kasvatuksen ensisijaiseksi tavoitteeksi hyvät käytöstavat ja toisten ihmisten huomioon ottamisen?
Oppilaiden levottomuus ja huonot käytöstavat vievät opettajan huomion ja aivan liikaa aikaa opettamiselta! #koulut #pisa … Näytä lisääNäytä vähemmän
Nähdäänkö lauantaina Meri-Lapissa?
Olen tavattavissa;
Lauantaina 12.9.
10.00-11.30 Simo Nahkiaismarkkinat
12.00-13.30 Kemi Syysmarkkinat
#lappi #saraseppänen #kansanedustaja Perussuomalaiset 🇫🇮 … Näytä lisääNäytä vähemmän
”Meillä oli hyvä peruskoulu, josta saatiin loistavia Pisa-tuloksia. Menimme mukaan vähän ehkä liian nopeatahtiseen uudistushömppään, Seppänen kommentoi Kemianteollisuuden järjestämän paneelikeskustelun yhteydessä.”
Seppäsen mukaan kokonaisuuteen liittyvät opettajajohtoisuuden poistaminen, ilmiölähtöinen oppiminen, digimateriaalit, inkluusio ja tasoryhmien poistaminen.
Seppäsen mielestä vanhemmuus ja aikuisuuden roolin auktoriteettiasema ovat rapautuneet.
– Tarvitsemme vanhempien kasvatusvastuun kunnianpalautuksen.”
Linkki juttuun kommenteissa. #suomi #koulut #pisa … Näytä lisääNäytä vähemmän