Eduskunnan puhemiehelle
Koska turvallisuustilanne on muuttunut viime vuosien aikana koko maailmassa, mutta myös Euroopassa ja etenkin Suomessa, ehdotan että eduskunta selvittää, millä toimilla voimme vahvistaa
kansan resilienssiä ja kriisinsietokykyä poikkeusoloissa. On tärkeää, että luontosuhde ja selviytymistaidot ovat kattavasti ja käytännönläheisesti otettu huomioon perusopetuksessa.
Tavoitteena tulee olla, että jokainen peruskoulunsa päättävä nuori omaa taidot selviytyä vähintään 36 tuntia ilman sähköä, vettä ja ruokaa missä päin Suomea tahansa.
Meillä Lapissa on hyviä erä- ja luonto-opetukseen perehtyneitä kouluja mm. Ranuan peruskoulu ja Enontekiön erälukio, joista voimme ottaa oppia ja skaalata opetuksen järjestämiseen koko Suomessa.
Opetussuunnitelmassa ei tällä hetkellä ole erätaitoja pakollisena oppiaineena, mutta eduskunnan tulee selvittää sen lisäämistä liikunnanopetuksen opetussuunnitelmaan. Erätaidot ovat kiinteässä yhteydessä Suomen olosuhteissa selviytymiseen ja on kansakunnan kriisinsietokyvyn näkökulmasta keskeistä harjoitella näitä myös eri koulutusasteilla.
Edellä olevan perusteella ehdotan / ehdotamme, että eduskunta käy ajankohtaiskeskustelun luonto- ja erätaidon opetuksesta
25.2.2025,
Sara Seppänen
Perussuomalaisten eduskuntaryhmä