Perinnebiotooppien tilanteesta
Eduskunnan puhemiehelle
Perinnebiotooppeihin kuuluvat erilaiset niityt, kedot, hakamaat, metsälaitumet ja nummet. Nämä elinympäristöt ovat syntyneet perinteisen karjatalouden myötä, jossa niitto ja laidunnus ovat ylläpitäneet monimuotoista lajistoa. Luonnonlaitumet ovat peltojen ulkopuolisia laitumia, joita käytetään karjan rehuntuottoon, mutta joita ei vielä nykytilassaan voida luokitella perinnebiotoopeiksi. Maatalouden tehostumisen myötä perinnebiotooppien ja luonnonlaidunten määrä on merkittävästi vähentynyt. Verrattuna 1800-luvun lopun tilanteeseen, perinnebiotooppeja on jäljellä vain noin 1 %. Perinnebiotooppien luontotyypit ovat Suomen uhanalaisimpia, ja lähes neljäsosa uhanalaisista lajeista viihtyy juuri näillä alueilla. Viimeisimmän luontotyyppien uhanalaisuusarvioinnin mukaan kaikki perinnebiotooppien luontotyypit ovat äärimmäisen tai erittäin uhanalaisia niiden voimakkaan vähenemisen vuoksi.
Suomella on velvoite huolehtia näiden luontotyyppien säilymisestä, ja valmisteilla oleva ennallistamisasetus tulee koskemaan myös perinnebiotooppeja.
Suomi on sitoutunut hoitamaan kuluvalla CAP-kaudella vähintään 46 000 hehtaaria luonnonlaitumia ja perinnebiotooppeja vuoteen 2028 mennessä, mutta jo kahden ensimmäisen tukivuoden jälkeen hoidossa on vain 23 569 ha – vajaat 70 % asetetusta välitavoitteesta. Syynä romahdukseen ovat maa- ja metsätalousministeriön sekä Ruokaviraston kansalliset tulkinnat, joilla ympäristösopimuksiin hyväksyttäviä aloja on pienennetty niin, että jopa Helmi-ohjelmalla kunnostettuja kohteita on pudonnut tuen piiristä.
EU-asetukset eivät edellytä näin tiukkaa rajausmallia: jäsenmaille jätetään selkeä liikkumavara sovittaa tukikriteerit omien olosuhteidensa mukaisesti. Silti Suomi on ainoana jäsenvaltiona ottanut käyttöön yhden aarin (100 m²) alarajan, kun esimerkiksi Ruotsissa sallitaan 5 aaria ja Virossa 10 aaria. Suomalainen 1 aarin mittatikku johtaa siihen, että luonnonlaidunten mosaiikkimaiset osat – kivikot, puuryhmät ja lampareet, joilla monimuotoisuus tiivistyy – jäävät korvauksen ulkopuolelle, vaikka EU-sääntely ei tätä vaadi.
Kun pinta-aloja on näin leikattu, EU-rahoitusta jää käyttämättä, laidunyrittäjien tulot putoavat ja uhanalaisimpien luontotyyppiemme hoito vaarantuu. WWF, Perinnemaisemayhdistys ja monet tuottajajärjestöt ovat jo varoittaneet, että ilman pikaista ratkaisua hoidon alasajo kääntyy pysyväksi.
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän/esitämme asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Aikooko hallitus muuttaa kansallista 1 aarin rajauskäytäntöä niin, että se vastaa EU-asetuksen sallimaa liikkumavaraa ja muiden jäsenvaltioiden (esim. 5–10 aaria) käytäntöä?
Miten varmistetaan, että jo hylätyt tai pirstotut kohteet palautetaan ympäristösopimusten piiriin, jotta Suomelle korvamerkitty EU-rahoitus voidaan hyödyntää täysimääräisesti?
Mihin toimenpiteisiin maa- ja metsätalousministeri ja ympäristöministeri ryhtyvät turvatakseen luonnonlaitumien hoidon julkisen tuen vuoden 2025 hakukierrokselle, jotta CAP-tavoite ja Helmi-ohjelman 52 000 ha:n tavoite saavutetaan?
Aiotaanko kansallista lisärahoitusta kohdentaa tilanteen vakauttamiseksi siihen saakka, kunnes uusi, kohtuullisempi tulkinta tulee voimaan?
Helsingissä 20.5.2025
_______________________________
Sara Seppänen, Perussuomalaiset